Sivut

1.1.2013

John Dies At The End (2012)




Ohjaus: Don Coscarelli

Pääosissa: Chase Williamson, Rob Mayes ja Paul Giamatti


Potkaistaan uusivuosi käyntiin mielestäni 2012-vuoden toiseksi parhaalla elokuvalla (heti Cabin in the Woodsin jälkeen). Kyseessä on saman nimiseen kirjaan/webkirjaan perustuva kauhukomedia John Dies At The End.

Seuraamme kaveruksia David Wong (Chase Williamson) ja John:ia (Rob Mayes) jotka ovat omien sanojensa mukaan "meedio/manaajia" jotka toimivat Ghost Bustersien jalanjäljillä myllyttäen kaikenlaisia tuonpuoleisa örmyjä. Itse tarina kerrotaan Davidin takaumien kautta jotka hän kertoo Arnie-journalistille (Paul Giamatti). 


 

 


Tarina alkaa kun David on ystävänsä Johnin bändin keikalla jossa hän tapaa mystisen rastafarin joka väittää omaavansa yliluonnollisia kykyjä kuten ajatustenlukeminen ja tulevaisuuten näkeminen. Rastafari kauppaa keikalla olijoille Soy Sauce-nimistä huumetta jonka hän väittää "avaavan portteja toisiin maailmoihin" ja kuten kokemuksesta tiedämme tämä ei ole ikinä hyvä juttu. David ei luonnollisesti usko tähän mutta John piikittää itseensä mustaa nestettä ja alkaa näkemään ja kuulemaan outoja, David lähtee viemään Johnia sairaalaan kun kesken matkan takapenkiltä hyökkää outo kalpea kaveri ja iskee Davidia samalla ruiskulla jolla John piikkitti itseään, David kuitenkin päihittää kaverin mutta dekkari Lawrance pidättää heidät.

Poliisilaitoksella kuullustelujen aikana John kuolee mystisesti ja soittaa Davidille rikkinäisellä puhelimella ja hodarilla, David alkaa siis myös olemaan Soy Saucen vaikutuksen alaisena. David lähtee selvittämään mitä oikein on tapahtunut ja tästä alkaakin melkoinen sekoilu. David löytää Johnin hengissä ja keikalla muut huumetta nauttineet ihmiset (tai mitä heistä on jäljellä) ja saavat tietää, että Korrok niminen olento yrittää apureineen päästä tähän ulottuvuuteen ja heidän on pysäytettävä se. 

Kaverukset astuvat mustan portin kautta Korrokin ulottuvuuteen jossa heitä tervehtii tämän palvojat jotka kertovat Korrokin olevan jonkin tiedemiehen eläimiin sekaantumisen tulos, Kaverit saavat olennon räjäytettyä ja palaavat takaisin omaan ulottuvuuteensa. Nykyajassa David paljastaa Arnielle viimeisen loppukäänteen ja elokuva loppuu Davidin ja Johnin astuessa uudesta portista uuteen ulottuvuuteen joka kaipaa heidän apuaan.

TL;DR Arvio



En ole valitettavasti lukenut kirjaa, mutta indie-leffaksi tämä oli todella hyvin toteutettu, veri ja efektit oli suurimmaksi osaksi animoitua, mutta oli siellä seassa maissi siirappiakin. Jos on lukenut kirjan tai haluaa hyvät naurut niin suosittelen lämpimästi   

2 kommenttia:

  1. Meni muuten justaansa meikän hankitalistalle tämä pätkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan viihdyttävä elokuva oli kyllä, jos ei malta odottaa julkaisua niin iTunesista saa ostettua etukäteen https://itunes.apple.com/us/movie/john-dies-at-the-end/id586527823

      Poista