Sivut

30.6.2013

V/H/S 2 (2013)




Ohjaus: Liian monta
Pääosissa: Liian monta
(Katso IMBD)


Blogin kirjoittelu on jäänyt pääsiäisen jälkeen vähälle erinäisten syiden takia, en kuiten kaan ole joutunut sarjamurhaajan tai muun örmyn uhriksi ja blogi on todellakin vielä hengissä.

Tänään luvassa paljon hypetystä saaneen Found Footage-elokuvan V/H/S:n jatko osa joka jatkaa täysin samalla kaavalla kun edeltäjänsä, tarinaa ei elokuvassa juuri ole muuta kuin kaksi etsivää löytää edellisessäkin elokuvassa olleen mökin jossa on kasaäin televisioita ja VHS-kasetteja, toinen etsivistä päättää alkaa katsomaan videoita läpi ja siitä päästäänkin elokuvan aiheeseen. Elokuva koostuu viidestä lyhyestä kauhupätkästä jotka ovat eri ihmisten tekeleitä, tätä samaa kaavaa noudattaa myös elokuva ABC's of Death jonka arvostelu tulee mahdollisesti seuraavaksi.

Video 1 (Phase I Clinical Trials)

Tässä ensimmäisessä videossa seuraamme kaveria joka herää lekurin pöydältä ja käy ilmi, että hänelle on asennettu tekosilmä joka kuvaa videota "tutkimusta varten" mutta se kuitenkin palautti kaverin näkökyvyn, ulostautuessaan hän törmää nuoreen neitiin joka syystäkin tuijottaa kaveria omituisesti. Kotiin päästyään yrittää kaveri totutella elämään uuden silmämunansa kanssa mutta joku on kuitenkin oudosti, tavarat liikkuu itsestään ja hän näkee outoja asioita. käykin ilmi että hän pystyy näkemään kummituksia uudella näkölaitteellaan. Aamulla komerosta heränneenä hän kuulee jonkun koputtavan oveensa ja kukas sielä muuta kuin se sama neiti jonka hän ohitti sairaalassa, tyttö ilmoittaa olleensa kuuro, mutta hänelle asennettiin kuulolaite jonka avulla hänkin pystyy havaitsemaan edesmenneet. 
Pari jättävät kuitenkin Haamujengin kutsumatta ja alkavat harrastamaan kuumaa seksiä sillä tytön mukaan se estää kummitusten häirinnän (paras tekosyy ikinä). Herättyään kaveri päättää saaneensa tarpeeksi silmästään ja vaatii sen tekijöitä lähettämään hänelle kopion äsken tapahtuneesta, hänet kuitenkin harhautuu työtön huutoihin joka on uima-altaassa hukkumassa, kaveri ei kuitenkaan saa häntä pelastettua ja päättää irroittaa silmänsä väkisin josta kummitukset eivät pidä lainkaan.

 


Video 2 (A Ride in the Park)

Tämä video, samoin kuin edellinen on kuvattu melkein kokonaan henkilön kuvakulmasta, tässä tapauksessa kuitenkin kypärään kiinnitetystä Go Pro kamerasta. Päähenkilömme lähtee pyöräilemään metsään ja dubstepin soidessa hän törmää panikoivaan haavoittuneeseen tyttöön jota seuraa lauma laahustavia zombeja. Tyttö menehtyy ja herää uudestaan purien pyöräiliää jonka jälkeen tämä pakenee metsään, ei mene kauaakaan kun pyöräiliä kaatuu tajuttomana maahan ja eräs pyöräilijä pariskunta löytää hänen ruumiinsa. Kaveri tietysti herää ja listii molemmat, seuraavaksi seuraammekin kolmea pyöräilijää kun he laahustavat läpi metsän ja löytävät lasten mehuhetken (päättyy ikävästi). Zombit hyökkäävät juhlijoiden päälle ja vain muutama heistä pääsee pakoon, mätänevän pyöräilijämme vaimo yrittää soittaa tälle ja jättää viestin jossa sanoo rakastavansa tätä, tämä puhelu saa zombin käyttäytymään omituisesti, kuin sillä olisi vielä tunteita. Zombi hakee lähellä olevan haulikon ja posauttaa päänsä tohjoksi.




Video 3 (Safe Haven)

Kolmas ja kieltämättä milenkiintoisin video sijoittuu Indonesiaan jossa kameraryhmä lähtee kuvaamaan ja jututtamaan paikallisen kultin johtajaa, käy ilmi, että johtaja makaa kultin lasten kanssa "puhdistaakseen" nämä ja muutkin kultin jäsenet käyttäytyvät oudosti. Haastattelun aikana kamerasta loppuu akku ja juontaja lähtee hakemaan uutta autosta, samalla tiimin äänimies ja nais avusta lähtevät omille teilleen jättäen kameramiehen yksin johtajan kanssa. Ulkona juontaja näkee salaisesta kamerasta joka on äänimiehen paidassa, että hän on pelehtinyt nais avustajan (ja juontajan vaimon) kanssa ja tämä on raskaana. Takaisin haastatteluhuoneessa kello alkaa soida ja johtaja ilmoittaa seuraajilleen, että "on aika" ja kameramiehen estelyistä huolimatta viiltää tämän kurkun auki.
Äänimies menee huoneeseen johon häntä aikaisemmin killettiin menemästä, sieltä hän löytää kuolleen naisen synnytystuolista, nainen herää ja alkaa kiljua joka pelästyttää äänimiehen ja tämä juoksee ulos jossa hän näkee kultin lapsien olevan kuolleita ja jäsenten raahamassa nais avustajaa synnytys huoneeseen. Ulkona oleva juontaja näkee ystäviensä olevan pulassa ja ryntää sisälle jossa kultin miesjäsenet seisovat ringissä ja pamauttavat aivonsa pihalle, tämä ei juuri havauta juontajaa ja hän jatkaa matkaansa jossa törmää vielä muutamaan mieheen, mies ampuu toisen pakenevan jäsenen ja pakoittaa juontajan polvilleen, äänimies saapuu paikalle ja yrittää suostutella miehen laskemaan aseensa, mutta tämä kuitenkin pamauttaa juontajan ja itsensä. 
 Äänimies lähtee naisensa perään, mutta lähestyttyään ovea se räjähtää palasiksi ja huoneen kattoa pitkin konttaa jokin mies/demoni olento, huoneesta kävelee myös veren peitossa oleva johtaja joka sanoo onnistuneensa ja räjähtää myös komeassa veripilvessä. Nainen on huoneessa makamassa pöydällä ja kultin jäsenet pitelevät tätä paikoillaan, äänimies lyö jäsenet kuoliaaksi, mutta naisen mahassa liikkuu jokin ja se on tulossa läpi, mies pakenee ja naisen vatsasta työntyy läpi terävät sarvet ja karvainen pää joka alkaa karjua.
Sankarillisesti paetessaan äänimies törmää edesmenneisiin kultin jäseniin jotka ova heränneet zombeina henkiin, ja naisen "synnyttämä" otus rymistelee pitkin rakennusta murskaten kaiken tiellensä tulevan. Äänimies pääsee autolle ja lähtee kaahailemaan ohutta tietä pitkin pakoon, jokin kuitenkin törmää autoon ja tämä lentää pitkin poikin, äänimies herää kolarista ja raahautuu ulos jossa näkee kameran kuvaavan ylöspäin auton katolta ilmestyy demoninen hahmo joka murahtaa miehelle "Papa" ja tämä itkee hysteerisesti kun kamera pimenee. 

 
 


Video 4 (Slumber Party Alien Abduction)

Kuten nimestä voi päätellä, on kysessää lasten pyjamabileet ja kameramiehenä toimii perheen pieni terrieri. Nuoremmet lapset härnäävät siskoaan ja tämän poikakaveria järvellä kun yksi heistä sukellettuaan näkee jonkin tulevan heitä kohti, tämän kuitenkin pysäyttää sekamelska, yöllä tyttö ja tämän poikakaveri vuorostaan härnää poikia ja nappaavat yhden heistä rysän päältä kiilloittamassa keppiään...tajusitte kyllä...yhteenotto kuitenkin pysähtyy kun ulkoa kuuluu järkyttävä meteli ja kirkkaat valot häikäisevät lapset, tästä seuraa pitkä ja sekava jahtaus pitkin taloa ja pihaa jonka aikana lapset yksi kerrallaan häviävät. Lopuksi jäljellä on vain nuorin pika ja koira jonka selässä kamera on, molemmat lentävät ikkunasta ja nousevat kohti kirkasta valoa, jonka jälkeen tulee koko elokuvan järkyttävin kohtaus kun koira kuitenkin putoaa alas ja loukkaantuu vakavasti kun kamera lopulta pimenee. 

 


Videoiden jälkeen miesetsivä tulee takaisin ja löytää vaimonsa kuolleena tv:n edestä, mutta tämä kuitenkin herää henkiin ja mies taistelee tiensä toiseen huoneeseen josta häne ampuu vaimonsa, mies perääntyy vaatehuoneeseen jossa häntä odottaa edellisestä elokuvasta tuttu teini joka on ampunut leukansa irti, tämä taittaa miehen niskat ja näyttää kameralle peukkua.


TL;DR Arvio

VHS2 oli mielestäni täysin samanlainen kun edeltäjänsä eikä tarjonnut mitään uutta, elokuva on kuitenkin harrastelijoiden tekemä eikä mikään hollywoodin raiskaama hittituote, osa efekteistä on tehty hienosti ja perinteisesti erityisesti kolmannessa videossa esiintyvä koominen demoni ja zombimeikit. Kameran käyttö oli todella tavallista ja "helppoa", suurinosa elokuvasta oli kuvattu jonkun näkökulmasta niinkuin tälläisissä elokuvissa on tapana. Jos kuitenkin haluat katsoa hyvä indie found footage elokuvan niin suosittelen tätä ja sen edeltäjää, kyseessä ei kuitenkaan ole mikään Paranormal Activity joita ei tässä blogissa tulla koskaan arvostelemaan. Taidankin tästä mennä katselemaan videoita, pysykää kauheina, ensikerralla luvassa ABC's OF DEATH. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti